Juttelin Janne Cederbergin kanssa Drupal.fin lisäämisestä maakohtaisten Drupal-sivustojen listaan Drupal.orgissa.
Vaikka saittia ei ole graafisesti vielä kovasti kansallistettu ja muutenkaan perus-Garlandista eteenpäin säädetty, niin onhan tätä Suomi-aiheista tukimateriaalia kuitenkin jo listautumisen perusteiksi.
Käytännössä homma menee ymmärtääkseni niin, että Drupal.orgin Issue-jonoon tehdään uusi Task Issue, joka osoitetaan Drupal.orgin Webmaster-ryhmälle.
Ennen tuon issuen luomista voisi kuitenkin hetken miettiä sen sisältöä ja kuka sen tekee. Viime aikoina on nimittäin ollut pientä kärhämää esim. Norjan Drupal-sivuston saamisessa saitille. Siellä kun kilpailevia sivustoja on kaksi, eikä kummankaan "virallisuudesta" ja kaupallisuus vs. yhteisösivusto -ideologista ole saatu Drupal.orgissa oikein selvää. Myös spammaussivustoilta tulevien pyyntöjen vuoksi siellä on nykyisin aiempaa tarkempi linja.
Jottei tämä homma menisi liian monimutkaiseksi ja vaatisi liikaa iterointeja, niin kannattaa tehdä tuo pyyntö niin, että näyttää selkeältä. Eli: Kannattaisiko Jannen tehdä omalla tunnuksellaan tuollainen Issue-pyyntö? (Voin toki kommentoida siihen perään, että asia on DNS-reversellä löytyneen tahon kannalta ok, jotta homa näyttää issue-moderaattoreille selvältä.)
Aihetta sivuten: Tällä hetkellähän Drupal.fi ylläpitäjän nimikkeen osalta hieman epämääräisessä tilassa: meikäläinen hoitaa teknistä ylläpitoa ja pyörittää saittia oman firman palvelimella, verkkotunnus on puolestaan yksityishenkilön eli Janne Cederbergin. (Meidän välillä ei ole muuta yhteyttä kuin sähköposti, jolla nämä käytännön hommat on sovittu.)
Koska mitään selkeää ylläpitäjää ei ole ollut nimettävissä, ei sivuiltakaan löydy taustavoimista mitään tietoa. Tämä luo sivustosta hieman epämääräisen kuvan, ja olisi tietty parempi kun ylläpitävä taho selviäisi uudelle kävijälle selkeästi.
No, kunhan Drupal-käyttäjäyhdistys on pystyssä, tulee tämäkin puute varmaan samalla ratkaistuksi?
PS. Huomasinkin tämän kirjoitettuani, että wesku olikin jo tuon lisäyspyynnön tehnyt. No, tarvittaessa Janne tai minä voi käydä tuon vahvistamassa, jos sieltä tulee kyselyjä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjoitetaanko about-sivu?
weskun pyynnön vahvistuksen lisääminen
Ilmeisesti kaikille ok?
Lisäsin edellä esittämäni
Drupal.fi-selostukset drupal.orgille hoidettu
Riittivät näköjään jo nuo
Jees, hyvälle näyttää :)