Drupal -osaaja

Haemme drupal -osaajaa kehittämään palveluamme www.palkitsemissalkku.fi. Kyseessä on yksi mielenkiintoisimmista sekä työnantajia että kaikkia työntekijöitä tulevaisuudessa koskevista palveluista.

Emme tällä hetkellä saa riittävän nopeaa kehitysapua, joten haluamme palkata oman drupal -osaajan, joka toimii omissa tiloissamme, mutta yhteistyössä nykyisen palveluntarjoajamme kanssa.

Olisi hyvä, jos olisit kiinnostunut drupalin lisäksi myös yrittäjyydestä, henkilöstöasioista, johtamisesta tai palkitsemisesta, sillä palvelumme sisältö koskee niitä kaikkia.

Mikäli yhteistyö sujuu hyvin ja saamme palvelun toimimaan suunnitellulla tavalla, voi projekti olla miltei ikuinen ja oma roolisi laajentua aina yrittäjäksi saakka. Haemme merkittävää liiketoimintamme kasvua kehitettävästä palvelusta.

Toimistomme sijaitsee Otaniemessä Innopolissa. Olemme pieni asiantuntijaorganisaatio, jossa on rento, välitön ja myönteinen ilmapiiri.

Lisätietoja:

Tomi Rantamäki
Suomen Palkitsemiskeskus Oy
040 585 4444
etunimipistesukunimi at palkitsemiskeskus fi