Haemme 10 Drupal-kehittäjää
Soprano Brain Alliance on kasvava uuden sukupolven internetratkaisujen toimittamiseen keskittynyt ohjelmistoyhtiö, jonka asiakkaina on useita media-alan yhtiötä, omien toimialojensa johtavia yhtiöitä, julkishallinnon organisaatioita sekä start up -yrityksiä. SBA on Suomen johtava PHP-teknologiaan pohjautuvien verkkoratkaisujen toimittaja ja työllistää maassamme eniten Zend PHP -sertifioituja ohjelmistokehittäjiä.
Haemme joukkoomme 10 Drupal-kehittäjää, joiden osaamistaso vaihtelee puolesta vuodesta 5 vuoteen tai enemmän. Junioritason Drupal-kehittäjänä sinulla tulee olla vähintään perustason näkemys ja taidot verkkopalveluiden kehittämisestä Drupalilla esimerkiksi harrasteprojektien kautta hankittuna. Lisäksi edellyttämme jokaiselta työntekijältämme kykyä kommunikoida sujuvasti ja selkeästi niin asiakasrajapinnassa kuin tiimin sisäisissä vuorovaikutustilanteissa.
Koulutuspohjaltasi olet mieluusti -mutta ei välttämättä - joko soveltuvan alan DI, FM tai insinööri tai omaat muulla tavalla hankitun laajan ymmärrys- ja osaamispohjan. Sinulta luonnistuu niin dokumentaation tuottaminen, arkkitehtuurisuunnittelu kuin itse ohjelmistokehitys. Työnkuvaasi sovitetaan osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.
Tarjoamme eteenpäin ja kasvuun tähtäävän yhtiön ilmapiirin, jossa jokainen työntekijä otetaan yksilönä vastaan.Tarjoamme ihmisille heidän tarpeidensa mukaisen yksilöllisen ratkaisun toteuttaa itseään, kehittyä ammattilaisena ja viihtyä töissä. Sinetöimme ratkaisun arvostuksella, joka kohdistuu ammattitaitoosi, näkemyksiisi ja sinuun omana itsenäsi.
Lähetä hakemuksesi, CV:si, palkkatoiveesi sekä mielellään työnäyte asiaan liittyen 15.11.2011 mennessä osoitteessa rekrytointi@brainalliance.com. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Työn aloittamisajankohta sovitaan valitun henkilön kanssa erikseen.
Lisätietoja:
Lisätiedot ja kysymykset avoimesta paikasta: Jesse Peurala/vaihde: 010 34 66 440
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja